Tänään minua on itkettänyt paljon.
Tänään on 6kk minun ja aviomieheni erosta.
Puoli vuotta kuulostaa niin paljon isommalta kuin kuukausien laskeminen, seuraavaksi puhutaan jo vuosista.
Puoli vuotta sitten otin oikeasti rohkean askeleen siihen suuntaan, että hyväksyn itseni.
Sanoin exälleni, että olisi puoli vuotta mennyt.
Hän totesi kappas.
Kerroin että tää on mulle edelleen vaikeaa.
Hän sanoi, että niin me taidettiin arvella, että mulla menee tässä kauemmin.
Kerroin, että en varmaan koskaan pääse kokonaan tästä yli.
Exäni sanoo, että parempi olisi päästä.
Olen edelleen kesken. Minulla on lupa olla kesken. Joku päivä huomaan, että tämän kaiken ajattelu ei tuota mulle enää niin suurta tuskaa. Joku päivä mä huomaan olevani sinut tän kanssa kuinka mylläsin kaikkien elämät ympäri. Joku päivä huomaan, että en enää anna katkeruuden yhtään kiemurrella sydämeeni.
Olen ollut puoli vuotta sinkku.
En pidä sinkkuilusta.
Samalla ajatus joku pyörimään nurkkiin tuntuu todella kaukaiselta.
Hassu horoskooppi sanoi, että yksi mun suurimmista rakkauskausistani on päättynyt ja seuraavaa on luvassa vasta lähempänä 40 ikävuotta.
Ihan sama.
Kunhan se joskus tulee vielä.
