Yksin, enemmän kuin ennen.

Baari-iltaa on vielä jäljellä ja huomaan istuvani yksin. Meitä oli valtava porukka ja mihin ne katosi? Kotiin sen jonkun ihanan luo tai sen kanssa. Tanssin yksin täyden tanssilattian reunalla, valot välkkyy ja ysäri raikaa. En muista koska viimeksi olisin ollut näin yksin.

Sunnuntai ja asuntoni on tyhjä, hiljainen ja yksinäinen.

Kuulen toista kautta vahingossa ystävän parisuhdesuunnitelmista ja minulla vääntää sisuksissa niin pahasti, että saan hsyteerisen itkukohtauksen. Toinen jättää kokoajan kertomatta asioita jotka liittyvät hänen parisuhteeseensa. Minusta on yhtäkkiä tullut ihmissuhteilijoille spitaalinen, joka pitää kiertää kaukaa, surullisinta tässä koko jutussa on että ne ketkä on siellä onnenhöyryssä eivät huomaa toimintaansa ollenkaan.

Siivoilin ja kuuntelin musiikkia. Minuun iski äkkiä niin suuri viillon tunne kuinka rakastan ex-miestäni edelleen niin äärettömän paljon. Itken ja henkeäni ahdistaa, miksi olen mitä olen? Minä en koskaan löydä enää ketään, koska olen mitä olen.

Minusta on tullut kaikille negatiivinen vikisijä. Tämä ajaa minut tilaan jossa vihaan itseäni, koska olen negatiivinen vikisijä ja siitä seuraa sulkeutuminen. Kierre on täydellinen. Ystäväni lakkaavat puhumasta minulle, koska vikisen ja minä lakkaan vikisemästä etten ahdistaisi muita ja kukaan ei puhu enää kenellekkään.

Hukuttaudun yksinäisyyteen ja mustaan.

Ylistyspuhe minulle!

Minun elämäni on ihanaa.
Minä teen juuri niitä asioita joista nautin.

Olen kaunis. Pidän istestäni huolta. Tyylini on hiukan erikoinen, mutta asiallinen. Minulla on hyvä itsetunto ja se säteilee ympäristöön.

Opiskelen mielenkiintoista, haastavaa, monipuolista ja juuri sitä "mun juttua" missä oon todella hyvä.

Harrastan sellaisia harrastuksia jossa mun sielu ja keho saa ravintoa.
Käytän luovuuttani hyväksi joka ikinen päivä. Valokuvaan, kirjoitan, piirrän, maalaan ja teen käsitöitä.

Ulkoilen, lenkkeilen, ihailen luontoa ja käyn pumppaamassa rautaa salilla.
Minulla on hyvä olo henkisesti ja fyysisesti. Joskus on synkkiä päiviä ja ne olen hyväksynyt osaksi elämää.

Minulla on kaunis koti. Erikoinen ja jokaisella tavaralla on joku kaunis tarina kerrottavanaan. Kotini on järjestyksessä ja lähes aina siisti, ajatukset pysyvät myös kauniisti järjestyksessä.

Osaan leipoa, kokata, järjestää juhlia ja loihtia hienoja asioita lähes tyhjästä.
Näen arjen pienet onnelliset asiat.

Olen henkisesti kypsä, elämänkokemusta löytyy ja käytän kykyäni nähdä harmaan sävyt. Ymmärrän ja näen asioiden monet puolet. Välillä räiskyn ja olen iloisen naurava ja kupliva.

Minulla on paljon oikeita ystäviä, paljon kavereita ja tuttavia ja olen bileiden ilopilleri ja fiiliksen kohottaja.
Kun saavun uuteen ryhmään tai porukkaan olen usein sidos, joka saa muutkin toimimaan avoimemmin ja hyväksyvämmin.
Tuon ihmiset yhteen ja saan hyvälle tuulelle.
Olen aidosti mukava lähes kaikille.
Minulle on helppo avautua, minä olen kallio ja olkapää johon nojata luottamuksella.

Olen keskusteleva ja pystyn asiallisesti ja pohdiskelevasti keskustelemaan lähes joka aiheesta.
Yleisivistykseni on laajaa ja ajatukseni usein kompkteja ja ymmärrettäviä.

En nalkuta, en kiukuttele usein, hyväksyn toisen tavat todella pitkälle. Annan jokaisen olla sellainen kuin on.

Osaan olla äitimäinen sopivassa määrin ja jämäkkä arjesta ja samalla heittäytyä villiksi ja sarkastiseksi veikeäksi tytöksi.
Olen sinisilmäinen realisti, joka ei koskaan kadota yhteyttä sisäiseen lapseensa.

Olen oikeasti todella ihana.
Olen mielenkiintoinen.

Usein mietin itsekseni todella "itserakkaasti", että olen aivan todellinen saalis. Usein mietin myös sitä, että olenko pelottava? Minussa on paljon voimaa. Mietin kokevatko monet minut jollakin tasolla uhkaavaksi?

Usein kohtaan äärimmäistä vihamielisyyttä epävarmoilta ja sellaisilta ihmisiltä, jotka haluavat nujertaa minut. Tuntuu että joillekkin ihmiselle on äärimmäisen haastavaa kohdata aurinkoista, asiallista ja samalla jalat maassa olevaa ihmistä. Ulottuisiko tämä myös ns. parisuhteen muodostumisen esteeksi? Tottahan on, että en missään nimessä tahdo ihmistä, joka on liian vaiheessa ja itsetunto on nollassa. En ole kenenkään itsetunnon pönkittäjä, ei toki tarkoita etten kertoisi kuinka upea toinen on.

Äärimmäisen hiljainen kausi. Ei MITÄÄN sutinaa, ei nettikeskusteluja eikä mitään kiikarissa. Nautin kaikesta elämästäni äärimmäisen paljon, mutta nauttisin siitä niin paljon mielummin jonkun muun kanssa.

Vaivun pienoiseen surumielisyyteen.
Tuleeko minusta nyt koko kaveripiirini yksinäisyyden valittaja?
Jäänkö yksin?

Ei se käy päinsä.

Vastuuntunnon askelia.

"Mut mun päässä varoittaa ääni, mä saatan rakastua.", kuuntelen kappaletta ja voin nähdä kuinka sinä pelkäät juuri tuota.

Sinä olet töksähtelevä, et puhu minulle kauniilla sanoilla kuten aijemmin. Minä aistin sen heti, että ahdistus on vallannut sinut sisältä. Viimeinen asia mitä halusin, yksi ensimmäisistä asioista jota pyysin sinun sanovan minulle rehellisesti.

Näemme molemmat, että keskustelu pitää käydä, mutta sinä et vain pysty. Vetoat väsymykseen, pääjumitukseen. Yöllä saan sinulta viestin, jossa avaat pienen palan ajatuksiasi ja sielunmaisemaasi ja samantien vedät sen takaisin. Sinusta ei saa mitään otetta.

Kirjoitan sinulle sähköpostia, koska olet kykenemätön keskustelemaan.

"Se mitä en tahdo olla on ahdistava, tunkeileva tai vaivaksi. Tahdon olla läsnä omana itsenäni ja tuoda hyviä asioita ja antaa voimaa. En tahdo että vain vetäydyt kauemmaksi hetki kerrallaan, mutta en halua toisen olevan liian lähellä, jos se ei tunnu hyvälle."

Sanon sinulle, että unohdetaan suhdesäätö. Sinä odotat draama aaltoa. Ihmettelet onko se muka näin helppoa, että asioista puhutaan ja sitten kaikki on ok.. Kyllä se on juuri näin helppoa minun kanssani.

Päästän sinut menemään, kasvamaan ja hankkimaan selkoa itsesi kanssa. Tää ei katoa noiden syiden takia kenenkään elämästä, mutta tiedän että se oli sitten siinä.


Sitoutumiskammoisia tai hulluja. Monessa tapauksessa niitä molempia. Tiedän kyllä, kun tapaan sitten joskus sen naisen joka mulle on tarkoitettu, se solahtaa vain mun elämään. Helppo irrottautua tästä ihastuksesta, kun tietää ettei se olis toiminut, ei tässä tilassa, ei näissä fiiliksissä. Mun ei tarvitse olla kenenkään kanssa vain siksi, että ei tarttis olla yksin. Istun ystävieni luona, kerron tilanteesta ja pienestä surunhäivästä löydänkö sitä solahtavaa naista. Yhtäkkiä ystäväni huokaisee ja sanoo:"On kyllä haastavaa löytää nainen, joka sut ansaitsisi.".


En ole tapaillut tämän irtipäästön jälkeen ketään, en keskustellut netissä flirttaillen, en halaillut ja helvetti en ole harrastanut seksiä. Ei koskaan ole ollut näin pitkää kautta ilman seksiä. Vaatimustasoni nousivat yhtäkkiä pilviin, kun tajusin että mulla on oikeus unelmiini. Tiedän unelmieni olevan joustavia, en pyydä mahdottomia, mutta pyydän kuitenkin. Tiedän mitä haluan ja se tekee minusta onnellisemman ihmisen.

Kadun vaatimustasoani pimeinä iltoina, sunnuntaisin ja kun hiljaisuus kirkuu. Keskityn arkeen ja sen rakentamiseen. Keskityn asioihin joista oikeasti pidän. Minun elämäni on oikeasti ihanaa, tykkään olla minä... mieleni perällä kuiskaa ääni:"Haluat rakastua."

Lähes kaikki ystäväni ovat vasta rakastuneita, siirappisia ja onnen mahlassa kiereskeleviä pörröpalloja.

Olen niin onnellinen heidän puolestaan.
Olen niin kateellinen heidän onnestaan.