Ylistyspuhe minulle!

Minun elämäni on ihanaa.
Minä teen juuri niitä asioita joista nautin.

Olen kaunis. Pidän istestäni huolta. Tyylini on hiukan erikoinen, mutta asiallinen. Minulla on hyvä itsetunto ja se säteilee ympäristöön.

Opiskelen mielenkiintoista, haastavaa, monipuolista ja juuri sitä "mun juttua" missä oon todella hyvä.

Harrastan sellaisia harrastuksia jossa mun sielu ja keho saa ravintoa.
Käytän luovuuttani hyväksi joka ikinen päivä. Valokuvaan, kirjoitan, piirrän, maalaan ja teen käsitöitä.

Ulkoilen, lenkkeilen, ihailen luontoa ja käyn pumppaamassa rautaa salilla.
Minulla on hyvä olo henkisesti ja fyysisesti. Joskus on synkkiä päiviä ja ne olen hyväksynyt osaksi elämää.

Minulla on kaunis koti. Erikoinen ja jokaisella tavaralla on joku kaunis tarina kerrottavanaan. Kotini on järjestyksessä ja lähes aina siisti, ajatukset pysyvät myös kauniisti järjestyksessä.

Osaan leipoa, kokata, järjestää juhlia ja loihtia hienoja asioita lähes tyhjästä.
Näen arjen pienet onnelliset asiat.

Olen henkisesti kypsä, elämänkokemusta löytyy ja käytän kykyäni nähdä harmaan sävyt. Ymmärrän ja näen asioiden monet puolet. Välillä räiskyn ja olen iloisen naurava ja kupliva.

Minulla on paljon oikeita ystäviä, paljon kavereita ja tuttavia ja olen bileiden ilopilleri ja fiiliksen kohottaja.
Kun saavun uuteen ryhmään tai porukkaan olen usein sidos, joka saa muutkin toimimaan avoimemmin ja hyväksyvämmin.
Tuon ihmiset yhteen ja saan hyvälle tuulelle.
Olen aidosti mukava lähes kaikille.
Minulle on helppo avautua, minä olen kallio ja olkapää johon nojata luottamuksella.

Olen keskusteleva ja pystyn asiallisesti ja pohdiskelevasti keskustelemaan lähes joka aiheesta.
Yleisivistykseni on laajaa ja ajatukseni usein kompkteja ja ymmärrettäviä.

En nalkuta, en kiukuttele usein, hyväksyn toisen tavat todella pitkälle. Annan jokaisen olla sellainen kuin on.

Osaan olla äitimäinen sopivassa määrin ja jämäkkä arjesta ja samalla heittäytyä villiksi ja sarkastiseksi veikeäksi tytöksi.
Olen sinisilmäinen realisti, joka ei koskaan kadota yhteyttä sisäiseen lapseensa.

Olen oikeasti todella ihana.
Olen mielenkiintoinen.

Usein mietin itsekseni todella "itserakkaasti", että olen aivan todellinen saalis. Usein mietin myös sitä, että olenko pelottava? Minussa on paljon voimaa. Mietin kokevatko monet minut jollakin tasolla uhkaavaksi?

Usein kohtaan äärimmäistä vihamielisyyttä epävarmoilta ja sellaisilta ihmisiltä, jotka haluavat nujertaa minut. Tuntuu että joillekkin ihmiselle on äärimmäisen haastavaa kohdata aurinkoista, asiallista ja samalla jalat maassa olevaa ihmistä. Ulottuisiko tämä myös ns. parisuhteen muodostumisen esteeksi? Tottahan on, että en missään nimessä tahdo ihmistä, joka on liian vaiheessa ja itsetunto on nollassa. En ole kenenkään itsetunnon pönkittäjä, ei toki tarkoita etten kertoisi kuinka upea toinen on.

Äärimmäisen hiljainen kausi. Ei MITÄÄN sutinaa, ei nettikeskusteluja eikä mitään kiikarissa. Nautin kaikesta elämästäni äärimmäisen paljon, mutta nauttisin siitä niin paljon mielummin jonkun muun kanssa.

Vaivun pienoiseen surumielisyyteen.
Tuleeko minusta nyt koko kaveripiirini yksinäisyyden valittaja?
Jäänkö yksin?

Ei se käy päinsä.