Annetaan puolivaltakuntaa kainalosta!

Eilisen muutaman siiderin jälkeen otetaan pikalaskeutuminen sitten sunnuntaiseen sunnuntaimasikseen. Se iskee joka viikko, olit ollut radalla tai et. Päässä on sumeaa, ihoasi kihelmöi ja kaipaat jotain niin perkeleesti. Ajankohdasta ja elämäntilanteesta riippuen tämä "jokin" vaihtelee. Nyt kaipaisin tähän sohvalle sitä pehmeää ihoa jota vasten voisin painautua. Sen sijaan minulla on hieman likainen sohva ja tyyny, joka on aivan vääränmallinen.

Serotoniinitasojen ollessa miinuksella ja katsoessa ulos harmaaseen ei paljon hymyilytä, vaan tekisi mieli tirauttaa parit itsesääliset kyyneleet. Siihen päälle se "kaipaus" niminen soittolista soimaan ja kuunnellaan menetetystä rakkaudesta, siitä kuinka toinen on niin helvetin kaukana, kuinka se toinen ei sinua huomaa, ja kuinka lopulta sattuikin niin kovin siihen pieneen sydämeen. Kyllä taas ymmärtää mistä tätä raastavaa lyriikkaa oikein ammennetaan.

Samalla haluan kaivaa selkärangan jostakin, olen aika varma että jätin sen johonkin näiden romujen sekaan lojumaan. Uusi viikko kohti itsenäisyyttä, uusi viikko kohti minun elämääni. Vähemmän sunnuntaista alakuloa, enemmän elämyksiä osana opettavaista elämänkaarta.

Nyt jo kaaos sisälläni.

Näimme uudestaan. Olin niin onnellinen ja hymyilevä siinä lähellä. Olin vähän kainalossa, halailinkin hieman. Koin suurta onnellisuutta siitä, että joku tahtoo olla lähelläni ja nimenomaan siitä, että se oli hän.

Muutamassa päivässä tuli epävarmuus. Tuli olo, että haluaakohan hän edes. Näimme taas. Oli mukavaa, mutta se puuttui se läheisyys, se joku. Tunsin kylmyyden henkäilevän minua kohden. Minä olisin niin janonnut sinua siihen.

Odotukseni tuntuivat liian suurilta. Olisin halunnut suudella ja hiukan humaltua sinusta. Odotukseni kai olivat liian suuret.

Nyt tuntuu, että tämä kai oli tässä. En enää osaa olla muiden ihmisten kanssa. Tulee tyhjyys.

Tiedän että tämäkin on epärealistista, enkai minä ikuisesti yksin ole. Tiedän myös että ei ehkä pitäisi olla näin jyrkkä. Nyt vain tunnen haikeutta ja tyhjyyttä.

Kyllä vatsassani asuu perhosparvi. Luulen niiden olevan neitoperhosia.

Kuvassa on mies ja nainen, mutta kuvaa tällä hetkellä parhaiten tunteitani ja sitä mitä minun sisälläni tapahtuu.

En oikein tiedä mitä tässä tapahtui. Kaikki tapahtui niin kovin äkkiä, luonnollisesti ja helposti. Olin ekoilla treffeillä eron jälkeen. En olisi uskonut, että se tuntuu juuri ihmeellisemmältä kuin kaljalla käynti. Minua taidettiin huijata jossakin mieleni sopukoissa...

Nainen oli minusta erittäin viehättävä ja vetovoimainen, älykäs, hauska ja tahdikas. Huomioi minua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tuijotin silmiin lumoutuneena. En muistanut mimmoista on tuntea näin.

Tapaamme uudestaan.. Illalla. Minulla on niin kovin syntisen ihana olo. Saisimpa koskettaa sinua edes vähän.

Kaijan sanoin:

Sä alat vihdoin viimein käsittää, että et tarvii lupaa keneltäkään.
Et voi yhtään mitään menettää, joten anna mennä.

Salaisia haaveita ja syyllisyys.

Kun elää siirtymävaiheessa ei tiedä mikä elämässä on totta ja mikä ei. Pää ei seuraa sydäntä ja ajatukset eivät seuraa järkeä. On vaikea samaistua siihen, että maailma on minulle avoin leikkikenttä. Pelottaa osaanko enää kohdata uutta ihmistä ja miten teen romanttisen aloitteen? Miltä seksi vieraan kanssa tuntuu? Miten kosken sinua niin että taju lähtee?

Haaveissani matkaan pehmeään kehojen tanssiin, yhteyteen ja täyttymykseen. Tiedän kuitenkin realistisesti että eihän se asia näin tule olemaan, tiedän että todellisuus on jotain aivan muuta. En edes tiedä miksi romantisoin asiaa, enhän edes itse käytä sanaa rakasteleminen, en koskaan.

Vaihdan ajatuksia yhden naisen kanssa, kai sitä voi sanoa että olen hänestä kiinnostunut. Se millä tavalla niin se on minullekkin vielä epäselvää. Olen päättänyt tavata hänet ja katsoa tuntuuko missään sähköä. Samaan aikaan koen loputonta syyllisyyttä siitä, että onko minulla lupa tehdä näin. Onhan minulla ollut jo kauan aikaa, mutta kuten aluksi totesin en vain pysy perässä.

Joku järkevä ihminen kai sanoisi, että otat nyt rauhallisesti, annat pääsi selvitä ja ajan kulua. Niinpä niin... samalla keho huutaa sitä toisen vartaloa ja luo älyttömiä romanttisia kuvia panemisesta päähäni. Miten tämmöisten ristiriitojen kanssa sitten koettaa elää ihmisiksi?

Sinkkuuden maailmaan tutustuminen

Kun on erottu kunnolla ja eroa puitu jo paljon ennen lopullista päätöstä, jossakin vaiheessa alkaa miettimään ympäröivää maailmaa ja sen tarjontaa. Alkaa tajuamaan kokonaista ihmismerta, johon voisi ehkä heitellä hiukan verkkoja. Olen miettinyt tänään kysymystä kuinka kauan pitäisi odottaa eron jälkeen, että voisi esim. harrastaa toisen ihmisen kanssa seksiä tai mennä jopa treffeille? Päädyin vastaukseen, että silloin kun se tuntuu hyvälle.

Kyllä naisen suun saa leveälle hymylle pieni ja sievä flirttailu ja järkevä keskustelu uuden ihmisen kanssa. Tuntee oikeutetuksi tuntea noita kauniita pieniä hetkiä, jotka voi säilöä sydämeen pimeiden iltojen varalle.

Tullut myös mietittyä kysymystä millaisista tytöistä sitä tykkää, vai onko itsellään jotain tiettyä tyyliä. Taidan olla semmoinen perustylsä ja ihastun persoonaan. Joku kokonaisuus ihmisen eleissä, tyylissä, intresseissä ja sanoissa saa syttymään ja kovaa. Itse en jaottele naisissa ihastuksiani naiselliseen tai poikamaiseen, sytyn molemmista. Joku hassu on kuitenkin että en innostu kovin rimpuloista. Joko hiukan naisellista pyöreyttä tai sitten lihaksia, laihuus ei ole minua viehättävä ominaisuus. Älykkyys ja tietynlainen itsetietoisuus on kovin seksikästä. samaan aikaan herkkyys ja elämänkatsomus saa kintut veteliksi. Jos aletaan luettelemaan ulkonäkö seikkoja olen tissi ja reisinaisia. Tsekkaan usein kadulla naisten reisiä, pillifarkkumuoti oli minun meilestäni oikein tervetullut trendi.

Olisi kiva päästä vähän kokeilemaan taitojaan tuonne kentälle, pitänee varata joku aika sille että lähtee hiukan juhlafiiliksillä liikenteeseen.

Seksuaalinen turhautuminen.

Seksi, tuo minulle niin tärkeä asia. Suurimmalle osalle todennäköisesti kovinkin tärkeää. Nautin seksistä ja sen tuomista monista ulottuvuuksista. Olen viimeksi saanut oikeasti tyydyttävää seksiä vuonna 2007. Alan olla pikkuhiljaa turhautunut.

Leikittelin ajatuksella mieheni kanssa vapaasta suhteesta tai jopa polyamorista, minulla oli jopa lupa loppu vaiheessa seksiin naisen kanssa, mutta miten kävikään? Huomasin olevani yksiavioinen. Vaikka olenkin varsin huikentelevainen hupakko sinkkuna, olen näköjään myös uskollinen, sitoutuva ja rehellinen parisuhteessa. Jos lupaudun jonkun ihmisen elämään niin siinä olen.

Kun eropäätös on tehty on minun haluni ruvenneet hyrräämään.Tuottaa vaikeuksia kävellä kaupungilla ja käydä kahviloissa, koska on niin paljon kauniita naisia. Puheeni pätkii, ajatukseni ei toimi ja naamallani helähtelee punastumisen häive. Punttisalilla häpeillen tuijotan vain lattiaan tai seinään, etten vilkuilisi niitä kuumia naisia.

Suomeksi: haluan seksiä jumalauta! Läheisyyttä ja kosketusta. Onneksi olen hiukan huolimaton nainen ja en usko, että pikkuiset suhteet jonkun ihanan kanssa olisi ongelmaksi minun periaatteilleni. Kunhan ollaan vain rehellisiä kaikille osapuolille. Tuntuu että kuitenkin haluan ensin selvittää ajatukset itselleni ja toipua tarpeeksi. Myös tämä lesbouden sulattelu tarvitsee aikansa.

Runkkaamiseen pornon parissa kuluu kiva siivu arjestani. Eikös ole romanttista? ;)

ps. Olen kirjoitellut yhden tytön kanssa tässä ihan kaveripohjalta, mutta vatsassani tuntuu kuplintaa... Eihän sitä koskaan tiedä..?

Kun palaan menneeseen.

Kun olin 7-vuotias minulla oli parasystävä. Leikimme "päivänsädettä ja menninkäistä", jossa menninkäinen sieppasi kauniin ja herkän päivänsäteen ja raahasi sen ojaan ja harrasti sen kanssa seksiä. Varsinaista seksiä ei toki ollut, mutta vaatteet päällä kihersimme ojissa, pienet tytöt.

Minulla oli kaksi miesbarbia, ne asui yhdessä ja naisbarbeillani oli aina vain naiskämppiksiä ja ne ei tykännyt niistä keneistä, koska ne oli tosi rumia.

13-vuotiaana rakastin palavasti parasta ystävääni salaa. Hänellä oli maailman kaunein vahva musta tukka, täydellisen malliset pyöreät rinnat ja niin kaunis ääni. Kylvimme yhdessä samassa ammeessa, harjoittelimme fritsujen tekoa ja nukuimme pikkuisessa sängyssä lusikassa. Vihasin ystäväni poikaystävää, joka ei yhtään ymmärtänyt ystäväni tarpeita.

Oppitunnit katsoin luokkani upeimman tytön takaraivoa. Hän kiusoitteli minua kiltteydestäni ja nälvi, minä palavasti halusin olla tuon tytön lähellä. Tyttö kuoli muutama vuosi sitten ja minuun sattui.

18-vuotiaana laitoin deitti-ilmoituksen jossa hain tyttöjä. Löysin yhden kauniin ja villin. Yhdessä paistoimme lettuja, kuuntelimme ihanaa musiikkia, suutelimme pehmästi humalassa. Hän lähti miehen matkaan, minun sydämeni särkyi palasiksi.

19-vuotiaana kerroin ystävilleni olevani bi-seksuaali. Minut otettiin hyvin vastaan.

Oli monta poikaa ja miestä. Kaikki tuntuivat vääriltä. Minulla oli loputon tyhjäolo. Suutelin salaa tyttöjä ja ystäviäni humalassa. Suhteet miehiin loppuivat yleensä lyhyeen ja jatkoin onnellisena eteen päin.

22-vuotiaana löysin ensimmäistä kertaa ystäviä, jotka eivät olleet heteroita. Vapaus olet vihdoin täällä! Syleilen sinua onnellisena! Arkipäivääni astuu lupa olla oma itseni kaikkialla.

23-vuotiaana kaapista ulos tulo vanhemmille. Äiti ottaa asian ihan hyvin, isä pitää koko asiaa vitsinä. Tykkään MYÖS tytöistä. Ekat pridet.

25-vuotiaana uskoin olevani lesbo. Olin vain naisten kanssa. Tapasin mieheni ja vahingossa ihastuin persoonaan. Ihastun usein persooniin hyvin vahvastikkin. Missä vaiheessa kuvittelin voivani suhteeseen? En tiedä, rakaus on kummallinen asia. Aluksi etsin lähellä ollessa rintoja, en voinut katsoa jalkoväliin, koska ällötti. Uskoin vain rakastunutta ja ihastunutta sydäntäni. Pakkohan minun on rakastaa häntä kokonaan jos tunnen jotain tälläistä?

Pahinta on kun katsoo menneeseen se kuinka tuntee loukanneensa toista ja tunteneensa itsensä niin huonosti.
Kun katson menneeseen se vaikuttaa selkeämmältä ja ystävänlause "et ole koskaan pitänyt miehistä sillä lailla" alkaa tuntua kovin järkevältä.

Seilaan. Kellun.

Aivoni kiertävät kehää.

Haluan peruuttaa kaiken, oi kyllä haluan, olen väärässä ihan varmasti olen! Kolmenkympinkriisi, itsensä huijausta ja selkeää harhailua!

En selviä tästä, en koskaan enää ole ehjä, kukaan ei koskaan enää rakasta minua ja en varmana saa koskaan ikinä pikinä seksiä enää!

Olen kulkemassa kohti parempia, eheämpiä ja hyviä asioita ja ystäväni sanoin "Tulet menemään paikkoihin joihin et koskaan uskonut meneväsi ja kokemaan asioita joita et uskonut sattuvan tiellesi." Minusta tulee onnellinen itseni ja varmuuteni kautta.

Näin aivoni kulkee samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Olen kellumisen tilassa, jossa voin vain miettiä mihin minut heitetään seuraavaksi. Haluan uskoa viimeiseen kohtaan, haluan sen olevan se todellisuus.

Odotan asumuseroa, että voisin tuntea itseni puuhakkaaksi. Saisi järjestellä laatikoihin tämä on sinun ja tämä on kyllä minun. Voisi lähettää hakemuksia ja kirjoittaa jotain selkeää ja realistista. Saisi istua yksin, aivan yksin pimeässä ja tuntea sen valtaavan koko kehon ja kellua siinä missä on lupa. Saisin itkeä, itkeä niin että silmät lopulta valuvat virtana pois päästäni. 

Saisin aloittaa matkan minuuteeni.

Päätös.

13 päivää.

Aikaa jota en uskonut enää koskaan tulevan, olen eronnut.

Rakastan niin kovasti tuota miestä. Rakastan häntä niinkuin sisko rakastaa veljeään, suhteemme on ollut platoninen jo kauan. Tiesin salaa jossakin mieleni sopukoissa, että rakastan palavasti naisia. Kun mietin taakse päin en ole koskaan halunnut miestä seksuaalisesti, en koskaan pitänyt miestä kiinnostavana. Kysyin jokin aika sitten heteroystäviltäni, että nautitteko oikeasti miehenne kanssa seksistä vai onko se teillekkin vain pakollinen paha?

Olen jättänyt käymättä kahvilassa, jossa on liian kaunis nainen ja sanani sekoittuvat toisiinsa, tuijottanut liian lyhyitä mekkoja ja ihanan avaria kaula-aukkoja, haaveillut pehmeistä kosketuksista ja huulista, runkannut vain lesbopornolle ja selviytynyt vuosista seksistä mieheni kanssa fantasioimalla samalla naisista, tuhmista opettajista, naapurin naisesta ja tytöstä joka kuiskaa lämpöisessä yössä korvaani tahtovansa koskea minua.

Minulla on murros ja kriisi menossa. Koko oleva maailmani murtuu ja haaveet yhdessä vanhaksi vanhenemisesta. Tunne siitä kuinka minua on kustu rankasti silmään. Avioero-oppaat tänne kiitos!

Minulta tullaan kysymään sadasti miksi eroamme ja sen jälkeen "oletko varma ettei tämä ole vain vaihe?". Kaipa sitä vastaa, että onko sinusta eheytyminen vaihtoehto, minun maailmassani se ei ole.

Vuosi sitten tunnen alkaneeni tämän löytämisen lopullisen prosessin, kun kuulin käsitteen biamorinen minua löi käsitys halolla päähän ja silmissäni kirkastui. Ihminen joka voi rakastua molempiin sukupuoliin, yleensä tuntee seksuaalista vetoa vain toiseen.

Hei olen Lesbo.