13 päivää.
Aikaa jota en uskonut enää koskaan tulevan, olen eronnut.
Rakastan niin kovasti tuota miestä. Rakastan häntä niinkuin sisko rakastaa veljeään, suhteemme on ollut platoninen jo kauan. Tiesin salaa jossakin mieleni sopukoissa, että rakastan palavasti naisia. Kun mietin taakse päin en ole koskaan halunnut miestä seksuaalisesti, en koskaan pitänyt miestä kiinnostavana. Kysyin jokin aika sitten heteroystäviltäni, että nautitteko oikeasti miehenne kanssa seksistä vai onko se teillekkin vain pakollinen paha?
Olen jättänyt käymättä kahvilassa, jossa on liian kaunis nainen ja sanani sekoittuvat toisiinsa, tuijottanut liian lyhyitä mekkoja ja ihanan avaria kaula-aukkoja, haaveillut pehmeistä kosketuksista ja huulista, runkannut vain lesbopornolle ja selviytynyt vuosista seksistä mieheni kanssa fantasioimalla samalla naisista, tuhmista opettajista, naapurin naisesta ja tytöstä joka kuiskaa lämpöisessä yössä korvaani tahtovansa koskea minua.
Minulla on murros ja kriisi menossa. Koko oleva maailmani murtuu ja haaveet yhdessä vanhaksi vanhenemisesta. Tunne siitä kuinka minua on kustu rankasti silmään. Avioero-oppaat tänne kiitos!
Minulta tullaan kysymään sadasti miksi eroamme ja sen jälkeen "oletko varma ettei tämä ole vain vaihe?". Kaipa sitä vastaa, että onko sinusta eheytyminen vaihtoehto, minun maailmassani se ei ole.
Vuosi sitten tunnen alkaneeni tämän löytämisen lopullisen prosessin, kun kuulin käsitteen biamorinen minua löi käsitys halolla päähän ja silmissäni kirkastui. Ihminen joka voi rakastua molempiin sukupuoliin, yleensä tuntee seksuaalista vetoa vain toiseen.
Hei olen Lesbo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti