Kun elää siirtymävaiheessa ei tiedä mikä elämässä on totta ja mikä ei. Pää ei seuraa sydäntä ja ajatukset eivät seuraa järkeä. On vaikea samaistua siihen, että maailma on minulle avoin leikkikenttä. Pelottaa osaanko enää kohdata uutta ihmistä ja miten teen romanttisen aloitteen? Miltä seksi vieraan kanssa tuntuu? Miten kosken sinua niin että taju lähtee?
Haaveissani matkaan pehmeään kehojen tanssiin, yhteyteen ja täyttymykseen. Tiedän kuitenkin realistisesti että eihän se asia näin tule olemaan, tiedän että todellisuus on jotain aivan muuta. En edes tiedä miksi romantisoin asiaa, enhän edes itse käytä sanaa rakasteleminen, en koskaan.
Vaihdan ajatuksia yhden naisen kanssa, kai sitä voi sanoa että olen hänestä kiinnostunut. Se millä tavalla niin se on minullekkin vielä epäselvää. Olen päättänyt tavata hänet ja katsoa tuntuuko missään sähköä. Samaan aikaan koen loputonta syyllisyyttä siitä, että onko minulla lupa tehdä näin. Onhan minulla ollut jo kauan aikaa, mutta kuten aluksi totesin en vain pysy perässä.
Joku järkevä ihminen kai sanoisi, että otat nyt rauhallisesti, annat pääsi selvitä ja ajan kulua. Niinpä niin... samalla keho huutaa sitä toisen vartaloa ja luo älyttömiä romanttisia kuvia panemisesta päähäni. Miten tämmöisten ristiriitojen kanssa sitten koettaa elää ihmisiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti