Kun olin 7-vuotias minulla oli parasystävä. Leikimme "päivänsädettä ja menninkäistä", jossa menninkäinen sieppasi kauniin ja herkän päivänsäteen ja raahasi sen ojaan ja harrasti sen kanssa seksiä. Varsinaista seksiä ei toki ollut, mutta vaatteet päällä kihersimme ojissa, pienet tytöt.
Minulla oli kaksi miesbarbia, ne asui yhdessä ja naisbarbeillani oli aina vain naiskämppiksiä ja ne ei tykännyt niistä keneistä, koska ne oli tosi rumia.
13-vuotiaana rakastin palavasti parasta ystävääni salaa. Hänellä oli maailman kaunein vahva musta tukka, täydellisen malliset pyöreät rinnat ja niin kaunis ääni. Kylvimme yhdessä samassa ammeessa, harjoittelimme fritsujen tekoa ja nukuimme pikkuisessa sängyssä lusikassa. Vihasin ystäväni poikaystävää, joka ei yhtään ymmärtänyt ystäväni tarpeita.
Oppitunnit katsoin luokkani upeimman tytön takaraivoa. Hän kiusoitteli minua kiltteydestäni ja nälvi, minä palavasti halusin olla tuon tytön lähellä. Tyttö kuoli muutama vuosi sitten ja minuun sattui.
18-vuotiaana laitoin deitti-ilmoituksen jossa hain tyttöjä. Löysin yhden kauniin ja villin. Yhdessä paistoimme lettuja, kuuntelimme ihanaa musiikkia, suutelimme pehmästi humalassa. Hän lähti miehen matkaan, minun sydämeni särkyi palasiksi.
19-vuotiaana kerroin ystävilleni olevani bi-seksuaali. Minut otettiin hyvin vastaan.
Oli monta poikaa ja miestä. Kaikki tuntuivat vääriltä. Minulla oli loputon tyhjäolo. Suutelin salaa tyttöjä ja ystäviäni humalassa. Suhteet miehiin loppuivat yleensä lyhyeen ja jatkoin onnellisena eteen päin.
22-vuotiaana löysin ensimmäistä kertaa ystäviä, jotka eivät olleet heteroita. Vapaus olet vihdoin täällä! Syleilen sinua onnellisena! Arkipäivääni astuu lupa olla oma itseni kaikkialla.
23-vuotiaana kaapista ulos tulo vanhemmille. Äiti ottaa asian ihan hyvin, isä pitää koko asiaa vitsinä. Tykkään MYÖS tytöistä. Ekat pridet.
25-vuotiaana uskoin olevani lesbo. Olin vain naisten kanssa. Tapasin mieheni ja vahingossa ihastuin persoonaan. Ihastun usein persooniin hyvin vahvastikkin. Missä vaiheessa kuvittelin voivani suhteeseen? En tiedä, rakaus on kummallinen asia. Aluksi etsin lähellä ollessa rintoja, en voinut katsoa jalkoväliin, koska ällötti. Uskoin vain rakastunutta ja ihastunutta sydäntäni. Pakkohan minun on rakastaa häntä kokonaan jos tunnen jotain tälläistä?
Pahinta on kun katsoo menneeseen se kuinka tuntee loukanneensa toista ja tunteneensa itsensä niin huonosti.
Kun katson menneeseen se vaikuttaa selkeämmältä ja ystävänlause "et ole koskaan pitänyt miehistä sillä lailla" alkaa tuntua kovin järkevältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti