Eilisen muutaman siiderin jälkeen otetaan pikalaskeutuminen sitten sunnuntaiseen sunnuntaimasikseen. Se iskee joka viikko, olit ollut radalla tai et. Päässä on sumeaa, ihoasi kihelmöi ja kaipaat jotain niin perkeleesti. Ajankohdasta ja elämäntilanteesta riippuen tämä "jokin" vaihtelee. Nyt kaipaisin tähän sohvalle sitä pehmeää ihoa jota vasten voisin painautua. Sen sijaan minulla on hieman likainen sohva ja tyyny, joka on aivan vääränmallinen.
Serotoniinitasojen ollessa miinuksella ja katsoessa ulos harmaaseen ei paljon hymyilytä, vaan tekisi mieli tirauttaa parit itsesääliset kyyneleet. Siihen päälle se "kaipaus" niminen soittolista soimaan ja kuunnellaan menetetystä rakkaudesta, siitä kuinka toinen on niin helvetin kaukana, kuinka se toinen ei sinua huomaa, ja kuinka lopulta sattuikin niin kovin siihen pieneen sydämeen. Kyllä taas ymmärtää mistä tätä raastavaa lyriikkaa oikein ammennetaan.
Samalla haluan kaivaa selkärangan jostakin, olen aika varma että jätin sen johonkin näiden romujen sekaan lojumaan. Uusi viikko kohti itsenäisyyttä, uusi viikko kohti minun elämääni. Vähemmän sunnuntaista alakuloa, enemmän elämyksiä osana opettavaista elämänkaarta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti