Kinky kinky... raipattu kinkku.

Mistä on tuhmat tytöt tehty?

Raipoista, kepeistä, käsikahleista, köydestä, alistumisesta, punaisista pakaroista, hampaan jäljistä pitkin kehoa, nöyryytyksestä, pelosta, mustelmista, poski lyönneistä, märistä alushousuista, verestä, pornosta, nahasta, lateksista, koroista ja korseteista.

Niistä on tuhmat tytöt tehty!

Asetun mukavasti ja kaivan ajatuksistani kuvan rehtorista ja koulutytöstä, nunnaluostarista, raipan iskuista, kuristamisesta... Ja taas saan järisyttävän orgasmin. Minä olen sellainen tuhma tyttö. Vuosien saatossa olen huomannut että äärimmäiseen ekstaasiin tarvitaan kipua ja alistumista, tämä on taas niitä tekijöitä, jotka hämmentävät tätäkin sinkkuuden soppaa entisestään. Mistä sitä löytäisi sen ihanan domme naisen, joka tulis ja pistäis nartun ruotuun?

Kun seksi on ollut epätyydyttävää vuosia, sinkkuuden alttarilla kaikki nämä asiat korostuu entisestään. Palaan vanhoihin suhteisiin joissa tämä asia on toiminut, kaikki muu pissinyt silmään. Vaniljainen seksi osaa olla kaunista, mutta kipu henkisellä ja fyysisellä tasolla ylittää glorious määritelmät.

Olen kinkykaapissa. Harvapa osaisi ikinä aavistaa saatikka uskoisi. Minä hekumoin salassa. Minun omassa mustassa, kieroutuneessa, verisessä, brutaalissa maailmassani.

Ruoska tuo ihana nainen käveli hiukan ohi mennen elämääni. Vaikea keskittyä, tulee kuuma, tulee kauhun väristyksiä, tulee märät alushousut. Pelkään sen olevan vain ohi kiitävä hetki, pelkään että en saa sinua millään tasolla lähelleni. Kun näen nimesi tietokoneeni ruudulla rintaani puristaa, ei ahdistuksesta vaan puhtaasta kiihkosta.

Voisitko olla minun?

Miksi saat mun sydämen lepattamaan?

Viimeksi olin sinkku vuonna 2007, josta selkeästi on niin kauan että osittain aika kultaa muistot. Kun olen sinkku olen suhteellisen villi ja vapaa. Nautiskelen, kokeilen katson ja ihmettelen. Maailma on avoin leikkikenttäni ja mahdollisuuksia on miljoona, minä päätän mitä niistä valitsen. Asenteeni koko elämään on positiivisen innostunut ja ajattelen oikeasti, että täytyy uskaltaa, täytyy kokea ettei sitten kaduta vanhana ja katkerana...

Harmi että osa tästä on pelkkää illuusiota jonka olen luonut omaan päähäni. Tällä kaikella on toinen musta ja synkkä puoli. Olen viime viikot käyttänyt taas pohdintaan järjettömiä määriä aikaa. Mikä hitto minä oikein olen ja mitä minä oikein tahdon? Missä menee rajat ja mikä myrkyttää minua? Mistä tulee paha olo ja mikä paha olo kannattaa kestää, että tuntee tehneensä oikein?

Nuorempana nauroin aina elokuvan kohtauksille jossa pohdittiin, että koska sen viestin nyt saa sille deittikumppanille laittaa? Mitä voi kertoa missäkin vaiheessa? Mikä alkaa ahdistaa sitä toista? Tuntuu että nyt omat pohdintani ovat jatkuvasti menneet tähän suuntaan ja mitä se viestittää minusta itsestäni? Epävarmuutta. Mistä se tuli ja miksi se on osa minua?

Epävarmuutta tahdittaa issue numero kaksi: ihastuminen. Olen huomannut olevani äärimmäisen spontaani ihastuja. Tapaan ihanan, mielenkiintoisen, kauniin ihmisen. Sydämeni alkaa laulaa. Minun sydän ei laula yhteistä tulevaisuutta, ei omakotitaloa ja lapsia. Minun sydämeni laulaa aikaa mitä vietän ihmisen kanssa, tunteita joita saan kokea, ajatuksia joita saan vaihtaa tuon olennon kanssa. Kosketus viipyy iholla ja sinä jätät minuun palan itsestäsi, tatuointi sydämeni seinään. Näiden ei tarvitse viivähtää kauan elämässäni, ei tarvitse olla vuosisadan rakkaustarina, ei tarvitse ostaa yhteistä hautapaikkaa. Uskon aidosti jokaisen elämässä käyneen ihmisen kasvattavan osaksi sen mitä olen ja minähän olen hieno ihminen.

Ihastumisen ongelmana on se, että en osaa pitää turpaani kiinni. Kerron hyvinkin avoimesti tunteistani, se on tiivis osa minua ja pidän siitä kaikessa pahassakin, miten vastapuoli tämän kaiken tulkitsee on eriasia. Viimeaikoina koen kuilun kasvavan ja tajuan taas kerran että tää ihmissuhdehärdelli olikin aika paskaa. En osaa klikkejä, en osaa draamaa, en osaa pelejä. Minä olen auki ja rakastan elämää, vastaani saan kylmän aallon joka pyyhkii ylitseni jättäen iltoihini mustia soita joista saan yksin pyristellä ylös. Minä pidän sinusta niin paljon ja sinä koet minut uhkana etkä uskalla asiaa puida. Ajatteletko sinäkin minua? Ahdistanko sinua?

Toinen ihastumisen ongelma on se tosiasia, että ihastun myös ystäviini ja uusiin kavereihin. En osaa erottaa kunnolla milloin ihastumiseni on puhdasta innostusta, milloin alan tuntea syvempiä tunteita. Mistä näitäkin voi oikeasti erottaa? Ja kuinka paha se olisi, jos hiukan tahdonkin sinua lähelleni oi rakas ystäväni?

Tämän kaiken kirjoittamisen koen jo ahdistelevana. Ehkä se olen minä joka antaa ristiriitaisia viestejä omalla epävarmuudellani. Nyt kuule akka otat itteäs niskasta kiinni ja muistat kuinka oot itsevarma ja hyvä just noin!

Katsotaan sitä oloa uudestaan vaikka huomenna.


Tilanne katsaus:

* Mysterio olisi halunnut tulla kylään minä aloin vammailemaan ja siirsin.
* Objektiiviin hiukan viilentyneet välit, tahtoisin edelleen ottaa selvää. Monta mutkaa, monta kysymystä joihin tahtoisin vastauksia, mutta vaikea syventyä.
* Uusi nainen kenet jopa tavattua (rapsaa myöhemmin..) Kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä Ruoska.
* Juhlittu liikaa, liikaa puutetta, liikaa morkkista.

Kävelen pimeän metsän läpi lumista polkua, kuljen kohti pysäkkiä johon saavut. Elämä tuntuu pysähtyvän, kun hyppelet ulos bussista. Olemme taas kuplassa, joka erottuu selkeästi tästä maailmasta. Sinä kysyt miten se kupla syntyy? Minä vastaan, että se on tämän elämän ja meidän sielujemme kemiallisenreaktion aikaansaannos.

Painaudut syliini ja olemme pieni ihmiskasa täynnä kosketusta. Suutelen sinua välillä otsalle ja ohimolle ja sinä katsot ylös päin niin että otsaasi muodostuu sieviä ryppyjä ja poskipäistäsi näen sinun hymyilevän leveästi.

Yön pimeydessä olemme väsyneitä ja raukeita. Kosketus on yhtä jatkuvaa tanssia, en halua muuta kuin olla lähelläsi. Kuiskaat minun olevan jotain erityislaatuista ja erikoista. Ennen unta makaat selässäni kiinni ja vastaat: "sinäkin olet ihana.".

On alkanut aika jolloin valo tahtoo tulla esiin ja kukistaa yön. Herään verhojen välistä tunkeutuvaan kiilaan, jossa tanssii huoneeni pöly. Otan sinut lähelleni ja unohdamme ajan tunneiksi. Kysyt arvista rinnassani ja minä kerron sinulle luottamuksesta olleeni aikoinani kovin rikkinäinen. Sinä kerrot minulle kuinka sinut on särjetty niin monta kertaa, näen sen lävitsesi muutenkin, mutta silti se tuntuu hyvältä kuulla suustasi.

Matkustamme yhdessä kohti kaupunkia. Vanha mies suuressa karvalakissa vilkuilee salaa, kun pidän kädestäsi kiinni. Suutelet minua ennen kuin jäät pois ja kosteus jää huuleni pieleen. Tunnen pienen värähdyksen sydämessäni, koska tiedän että menetän sinut maailmalle johon minä en kuulu ja jäät elämään sieluuni ihmisenä, joka kävi koskettamassa minua syvältä hetkisen.

Mitä me oikein ollaan, vai ollaanko mitään?

Tavataan, tutustutaan, pannaan, vietetään aikaa yhdessä, vihdytään... Mitäs sitten? Olen pohtinut viime päivinä paljon suhtautumistani deittailuun ja ihmissuhteisiin ja iiik ehkä joskus siihen P-A-R-I-S-U-H-T-E-E-S-E-E-N, että mitäs sitten jos ei ookkaan enää paria suhdetta? Multa kysyttiin eilen juuri millainen suhdekäsitys mulla on, huomasin että siihen kysymykseen oli äärimmäisen vaikea vastata ja se sai mut pohtimaan koko asiaa.

Vanha minä sanoisi, että joo yksi ihminen ja sen kanssa sitten ollaan sillä mentaliteetillä että loppu elämänhän tämä kestää tai sitten ei olla ollenkaan, jos ei siltä tunnu yhtään.

Uusi minä menee tässä kohtaa vaikeaksi ja alkaa miettiä tätä mallia. Missä vaiheessa sitä voi ajatella noin pitkän tähtäimen suunnitelmia? Olen aika paljon toiminut impulsiivisesti parisuhteiden muodostamisessa, joka toisaalta on hienokin asia. Kaikki voi mennä päin helvettiä tai onnistua mitä parhaiten. Nyt kun tarkastelen asiaa luulen sen osaksi johtuvan oman epävarmuuden ja malttamattomuuden pohjalta. Helppo sitoa toinen itseesi kiinni ja tehdä ne lupaukset olla yhdessä, tuohan se paljon varmuutta jos on haastavaa elää epävarmuudessa.

Samalla minusta tämä tappaa tietyllä tavalla mahdollisuuden tutustua ihmiseen kunnolla. Alkuhuumassa mielenkiintoinen ihmissuhde kantaa suhteellisen pitkälle jo sinällään ja toki ah se kiihkeä seksi. Unohtuu tarkastelu ja silmät sokaistuvat nopeasti näkemään vain ne ihanat puolet toisessa. Unohtuu tarkastella kokonaisuutta ja yhteensopivuutta. Muodostaa helposti symbioosin ja elää siellä pesässä nenät kiinni yhdessä. Tämäkin on äärimmäisen tärkeää luodakseen kontaktia toisen kanssa, mutta pitäisikö siihenkin ottaa järkevänä etäisyyttä ja katsoa miltä tuntuu olla toinen ihminen elämässä silloin kun olet muualla yksin? Yksi kantava olotila mikä pieleen menneissä jutuissa on meinaan nimenomaan ollut on se ääretön epävarmuuden tunne kun olet yksin ja ääretön hyvän olon ja varmuuden tunne kun olette yhdessä. Tuntuu että tämä on tarkasteltava teema.

Taas palaan ajatuksissani rehellisyys kysymykseen, inhorealismiin oikeastaan. Uskon että tämä on ainoa tie luoda jonkinlainen toimiva ihmissuhde. Kertoa rehellisesti tunteista ja ajatuksista, hyvistä ja huonoista puolista. Ikävistäkin oloista. Se tuntuu itseasiassa yllättävän vaikealta, vaikka tuntuukin oikealta. Miten osata tasapainotella ihastumisen tunteiden kanssa niin, että painaa jarrua oikeassa kohdassa ja toisessa antaa hanaa? Samalla ei halua alkaa liian analysoivaksi ja ennakoivaksi, koska se tappaa kenen tahansa fiiliksen. Uskoako siihen todelliseen kipinään joka kantaa sitten oikeassa ihmissuhteessa, vai mistä hitosta ne kaikki rakennetaan?

Lopulta sanon mielessäni:"Haluan toimivan ihmissuhteen mistä palikoista ne ikinä rakentuvatkaan. Missä saan rakkautta, läheisyyttä ja mikä tekee minut onnelliseksi, oli se sitten mitä tahansa." Älä nainen liikaa murehdi, elämä kantaa.

Miksi et voi olla rehellinen?

Vaikka kuinka itselleen tolkuttaisiin, että deittailussa voi käydä huonosti ja siitä selviää eteenpäin aina kävi miten kävi, jossain kohtaa todennäköisesti sattuu sydämeen.

Kyllähän sen näki jo kauas, että tässä on riskinsä mutta kuunteliko sitä intuitiota? No ei kuunnellut kun haluaisi uskoa ihmisiin ja niiden kasvuun ja kehitykseen. Kaikki varmaan arvaavatkin tässä vaiheessa kenestä ja mistä on kysymys, Denialista.

Ristiriitaista viestintää. Antaa ymmärtää että on tunteita ja ajatuksia, peruu ja peruuttaa. Lauantaina kävi semmoinen tapaus sitten lopulta, että tunnen itseni loukatuksi. Kutsu kävi juhliin ja kun sinne saavuin sai vastaan kylmää henkäystä. Koska olen mitä olen kysyin suoraan, että etkö olisi tahtonut mun tulevan? Vastaus oli että en oikeastaan. Kertoisiko joku minun ymmärtämättömälle päälleni, että miksi ei voi kunnioittaa toista ihmistä edes sen vertaa, että sanoo ei ja suoraan mitä ajattelee? Luulin että tässä vaiheessa oltaisiin voitu jättää jo se yläaste taakse. Suorien sanojen jälkeen lähdin kyyneleet valuen poskilla, ei siksi että menetän ihmisen, vaan nöyryytys tuntuu pahimmalta.

Aamulla herään krapulaan, kuumeeseen ja kurkkukipuun sekä viestiin: "Myönnän, käyttäydyin kusipäisesti. Anteeksi." En vastannut mitään.

Helppo päästää ihminen kasvamaan moisen keskeneräisyyden kanssa. En ole valmis ottamaan elämääni totaalisen rikkinäistä ja keskeneräistä ihmistä, vaikka en itsekään ole ehjä olen hallinassa ja tiedostava. Samalla ihanaa huomata kuinka helppo on luottaa omaan pohjaan, onnellisuuteen ja siihen kuinka olen sinut itseni kanssa ja tiedän mitä haluan. Minusta paistaa ympäristöön itsevarmaa ja määrätietoista energiaa, se tuntuu hyvälle.

En tahtoisi myöntää että minuun sattuu ihmisten typeryys, mutta aina se tuntuu yhtä pahalle.

Tilannekatsaus:

*Denial jätetty menneeseen, moikkaan jos tapaan. Pikkukalat vielä järveen kasvamaan.
*Torstaina treffit Mysterion kanssa. Seuraavana päivänä ei menoa. Odotukset suht korkealla ja toivon, että luvassa olisi ällöttävää lesbosiirappia.
*Kuvioihin astumassa hiljaa hiipien nainen jota voimme kutsua objektiiviksi. Vanhempi, mielenkiintoinen ja sympaattinen nainen. Keskusteltu tapaamisesta livenä.
-negatiivisia asioita välimatka, vai onko sittenkään?

Klassinen känni-ilta.

Klassikko ei ole turhaan klassikko. Se sopii tiettyyn kaavaan, on luotettava, mielenkiintoinen,  ja toiset eivät todellakaan tajua miten se on voinut saada klassikon maineen.

Kaava on usein se sama. Aamulla on odottava olo ja ajattelee: "ihanaa, illalla elämä on pelkkää juhlaa!". Laittaa soimaan sen "bailut" nimisen soittolistan koneelta ja siivoaa, vaihtaa lakanat ja tanssii huoneesta toiseen. Kokkaa jotakin parempaa ruokaa, pitää tankata ettei kihahda liian nopeasti hattuun ja jaksaa panna jalalla koreasti! Käy suihkussa, tekee perusteellisen kasvon ja ihonhoidon, sheivaa ja runkkaa että osaisi käyttäytyä edes hiukan paremmin. Etsii vaatteet ja huudahtaa joka kerta sen saman akkamaisen lauseen "siis apua mitä mä laitan päälle!". Tsekkaa säätiedotuksen, bussiaikataulut ja pakkaa lopulta illan kamat laukkuun.

Luotettavin osuus illasta on etkot. Ystävän koti on lämmin ja täynnä huumaavaa odottavaa tunnelmaa. Kaikki halaa, kyselee kuulumisia ja kun alkaa tarpeeksi olla ilojuomaa kupolissa alkaa elämästä avautuminen ja suurempien linjojen etsintä. Kaikki meikkaa ja laittaa hiuksia, vähän toistenkin. Naurua, iloa, tunnelmaa ja mieletöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Otetaan kuvia ja ollaan kuumia ja kauniita. Harmittaa lähteä baariin, kun tahtoisi tämän vain jatkuvan ikuisesti.

Mielenkiintoisimman käänteen tekee illassa aina baariin siirtyminen. Matkalla kävellään käsikynkässä, lauletaan ja heitellään sisäpiirinvitsejä. Baarissa tunkee ovella vastaan melun seinämä ja sekavuus. Tuttuja, ystäviä ja vihamiehiä vilisee pöydissä. Mistä löytää paikka, mihin laittaa takkinsa, onko paljon jonoa vessaan ja tiskille? Jokainen sinkoilee omaan suuntaansa, mutta toisaalta tämä on hetki josta nautin. Tiedän heidän olevan siellä ja samalla minulla on koko maailma ja tanssilattia. Nousuhumala on hyvä ja paljon antava. Puhuu tutuille. Puhuu vieraille. Jokaisen ihmisen kohtaaminen on kokemus ja ainutlaatuinen.

Sitten tulee se hetki, kun ylitetään se tietty humalan raja. Ymmärtää sen itsekkin, et voi vittu nyt lähtee mopo käsistä. Tekstari sille ihanalle tytölle. Kaipaavia sanoja ja kerrotaan kuinka ihastuksissaan ollaan. Pussaillaan ystävää, koska se tuntuu juuri nyt todella hyvälle ajatukselle. Tanssitaan kuin viimeistä päivää todella tyylikkäästi, eli suomeksi tyylikkyyskin taitaa olla katsojan silmissä. Avaudutaan niistä syvimmistä ja ei niin syvistä ongelmista sille vierustoverille, kuka se nyt ikinä sattuukaan olemaan. Huudetaan ja lauletaan sen lempikappaleen mukana ja sanoja ei muista todellakaan. Näet vanhan pokan baarissa ja yrität lämpätä ja saat pakit, tai vielä pahempaa, et saa niitä pakkeja.

Kun -30 asteen pakkasessa ilman pipoa kävelee johonkin luvattuun roskaruokataivaan ihmemaahan miettii hetken olipa taas klassinen ilta. Laskuhumala painaa päässä ja silmiä kiinni. Olen sentään edes jossain järjissäni, kun raahaudun kotiin ja aamulla voin kiittää itseäni järjellisestä päätöksenteosta. Bussimatkoista ei muista koskaan mitään eikä niitä muita matkustajia edes huomaa. On omassa pienessä humalaisessa, mölyisessä ja fiilistä täynnä olevassa kuplassaan. Makustelee vielä hetken mennyttä iltaa.

Aamulla herätessä krapula. Viestittelyä ystävien kanssa ja illan kertaamista. Pieni morkkis niistä jutuista, kun meni vähän yli. Lohduttautuu että niin kaikilla menee. Ystävä sanoo että olet ihana ja rakas, sanon sen hänelle takaisin ja sydämeni täyttää rakkaus maailmaa kohtaan. Kaivan elokuvan, facebookin ja mässyä eteeni. On mulla kiva elämä.

Klassikko on esimerkillinen ja arvostettu.

Ei huonosti.

Viiniä ja elokuva - tarkoittaako se treffejä?

Oli kovin kiire päivä. Tekemistä riitti. Minun ajatukseni kuitenkin suuntasivat eniten iltaan. Tiesin että silloin näen naisen, joka minulle kokonaisuudessaan on edelleen mysteeri (kutsuttakoon häntä siis neiti Mysterioksi), johon tahdon jotakin selvyyttä. Odotuksia ei ollut.

Kun olemme aijemmin kohdanneet tunnen ilmassa menevän sähköä, jota ei oikein voi selittää. Kiinnitän sinuun huomioni huoneen poikki ja katson liikkeitäsi, eleitäsi ja ilmeitäsi. Sinä kiehdot minua. Sinussa on jotain alkukantaista, joka saa minun sisälläni aikaan aallon päästä varpaisiin. Sinun hymysi on aito ja tekee kasvojesi piirteistä äärettömän kauniit. Katson sinua salaa, mutta minusta tuntuu että tiedät sen.

Astun jäätävästä ulkoilmasta eteisesi lämpöön ja kun halaan sinua se on syvää ja mietin koska olisi sovelaista lopettaa, että en ole sopimaton. Huoneesi tuoksuu sinulle ja näyttää sinulta. Kosket jalkaani ja minulla kouraisee vatsassa asti. Puhumme paljon, se on äärettömän helppoa kanssasi. Tulen lähellesi ja sinä kehräät kyljessäni. Tahdon hiuksesi, kätesi, huulesi, nenäsi, rintasi, vatsasi ja reitesi sormiini. Ajantaju katoaa täysin. En tiedä kauan olet ollut kiinni minussa, tiedän meidän olevan alasti iho ihoa vasten ja mikään ei tunnu luonnollisemmalta.

Tämä seksikerta oli täysin pois luokasta "paneminen", se oli vain jotain todella kaunista. Jälkeen päin suutelen ja hivelen vartaloasi lävitse, makaan kainalossasi ja nukahdan lopulta käsi rinnallasi.

En tiedä mihin mennään eikä minua oikeastaan edes kiinnosta. Nautin tästä olosta.

Tiedän että tunnet samoin ja tapaamme pian uudestaan.

SUHE!

Olen joutunut paljon viimeiset pari vuotta miettimään suhdekäsitystä. Tuntuu, että sille ei varsinaisesti ole loppua edelleenkään.

1,5 vuotta sitten elin käytännössä ilman seksuaalista elämää monogamisessa heterosuhteessa. Meillä oli juhlat ja aloimme puhumaan ystäväni polyamorisesta suhteesta. Suurin osa sanoi olevansa yksiavioisia ja eivät hyväksyisi missään nimessä avointasuhdetta tai polyamorismia. Tämä starttasi minussa syvän prosessin. Ensimmäinen ja iskevä ajatukseni oli, että tietenkin olen yksiavioinen ja en missään nimessä suostuisi mihinkään avoimiin juttuihin, tämä ajatus alkoi pikkuhiljaa vaihtua siihen että jos toinen pettäisi voisin hyväksyä sen ja jatkaa silti parisuhdetta, jos kyseessä ei olisi rakkaussuhde tähän toiseen.

Uskon että suurimmalla osalla biseksuaaleista on jossakin vaiheessa prosessi asian kanssa, että voinko elää loppuelämäni harrastaen seksiä tämän saman sukupuolen kanssa, jos halut vetää vahvasti myös toiseen suuntaan. Monet ratkaisevatkin asian elämällä suhteessa, jossa on lupa harrastaa seksiä suhteen ulkopuolella, jos on kyse siitä sukupuolesta jossa ei vietä parisuhdettaan. Hausin keskustella exäni kanssa tästä asiasta siinä vaiheessa, kun asiaa oli puitu tarpeeksi ihmisten kanssa joilla tälläinen tilanne on. Sain luvan ja ennen lopullista eroa en pystynyt harrastamaan muiden kanssa seksiä ja tulkitsin itseni monogamiseksi ja annoin asian olla.

Kun erottiin ajattelin heti olevani suhde-ihminen. Haluan elää ja jakaa kaiken yhden ihmisen kanssa, mutta koska olen minä kyseenalaistan aina ajatuksen joka tulee liian kristallin kirkkaana.

Polyamorismi on tullut nyt jotenkin elämääni, ei varsinaisesti välttämättä tarkoita sitä että itse olisin, mutta hiipii jostain hyvin lähelle. Olen tutustunut moneen polyyn ja monet ovat tulleet polykaapista ulos ja ympäristön muutokset aina aiheuttaa minussa jonkun prosessin käynnistymisen. Katson ja ihmettelen. Avoimuutta ja rehellisyyttä. Rakkauttautta jota riittää monelle.

Olen menossa torstaina treffeille polyamoristin kanssa. Tiedän että hänellä on suhde ainakin mieheen ja ehkäpä naiseenkin. Minua ei ahdista eikä tunnu pahalta, menen selvittämään kuka olet avoimin mielin. Olen itsekkin virittelemässä useampaa juttua samaan aikaan, mutta onko kyse vain siitä etten ehkä etsi juuri nyt mitään erityisen vakavaa tai nopeasti etenevää juttua? Rehellisyyden nimissä kuitenkin uskon, että jokainen jollakin tasolla etsii sitä yhtä ja oikeaa suurta rakkautta kenen kanssa kaikki palat loksahtaa yhteen ja saatte toisenne loistamaan.

Voisiko polyamoria ollakkin sitä, että on avoin kaikille suhdesoppa osapuolille ja sitoutuu heihin tietyllä tasolla, ehkä casuaalia seksiä ja hengailua enemmän? Silti tuolla pääkopassa on päällimmäisenä ajatus siitä, että päädyn lopulta monogamiseen vakavaan suhteeseen, mutta tässä vaiheessa on kai hyvä tutkia rajojaan?

Tilannekatsaus:

* Torstaille sovittu treffit tutkimaan rajoja, mielialoja ja ottamaan selvää lököilyn merkeissä.
* Lauantaille viritelty tapaamista sitoutumiskammoisen kanssa, sain sentään kyllä vastauksen kysymykseen haluisitko tavata. Luvassa mahdollisesti olemista, pussailemista (ah voi ne suudelmat saa jalat veteliksi..) ja vaikka leffa.
* Juttukumppanina vanhempi nainen jolla unelmia ja puhuu samalla suulla kuin minä. Luvattu letunpaistoa mahdollisesti tulevaisuudessa.
* Liian vähän unta ja ihan liian kylmä sänky.